Teksti on julkaistu Läns-Uusimaa-lehdessä 29.10.2023
Mietin teininä paljon sitä, mikä minusta tulee isona. Mitä opiskelisin ja mitä tekisin työkseni. Oli hienoa, kun kaikki ovet olivat avoinna, eikä omaa ammattia tarvinnut suunnitella pohtien, onko minulla varaa olla opiskelija.
Minusta tuli maisteri, joka myöhemmin syvensi osaamistaan pariinkin otteeseen palaamalla yliopistolle. Vanhemmillani ei ollut rahaa opiskelijaelämäni rahoittamiseen, mutta onneksi se ei ollut tarpeen. Tein opintojen ohessa hieman töitä ja muuten pärjäsin opinto- ja asumistuilla. Veroillani olen vuosikymmenten saatossa kuitannut opintojeni aiheuttamat kulut yhteiskunnalle. Mutta olisinko lähtenyt opiskelemaan yliopistoon, jos minun olisi pitänyt ottaa kymmeniä tuhansia euroja opintolainaa voidakseni valmistua opettajaksi? Vai olisinko valinnut alemman koulutusasteen, jolloin olisin voinut opiskella ilman velkaantumista?
En tiedä. Minun ei sitä onneksi tarvinnut miettiä, mutta nykynuoret joutuvat tuon pohdinnan tekemään.
Hallituksen esityksen mukaisesti opintoja on jatkossa pakko rahoittaa yhä enemmän lainaa ottamalla. Lainan ottamisen voi välttää, jos tekee opintojen ohella aktiivisesti töitä. Silloin on kuitenkin usein edessä tilanne, jossa joko polttaa itsensä loppuun jo opiskeluaikoina tai valmistuminen viivästyy merkittävästi. Toki opintolainan välttävät myös ne etuoikeutetut opiskelijat, joiden elämää rahoittaa varakas perhe.
Hallituksessa tuntuu olevan varsin ristiriitaisia ajatuksia siitä, miten opiskelijoiden tulisi toimia. Opiskelijoiden pitäisi tehdä opintojen ohessa töitä, jotta Suomessa olisi riittävästi pätkätyöläisiä, mutta samalla pitäisi valmistua mahdollisimman nopeasti, jotta opiskelija olisi ripeästi täysipäiväinen työntekijä ja veronmaksaja. Opiskelijan tulisi olla tehokas, mutta uupua ei saa, sillä mielenterveyspalveluihin rahat eivät yhteiskunnassa riitä. Opintolainaa kannustetaan ottamaan, kun opinto- ja asumistuki eivät riitä, mutta turhaa velkaantumista pitäisi luonnollisesti välttää niin valtion kuin yksilönkin. Ja toisaalta, velkaa kannattaisi ottaa ennemmin asunnon hankintaan kuin opintoihin, mutta asuntolainasta on turha haaveilla, kun niskassa on kymmenien tuhansien opintolaina. Sijoittaakin kannattaa, sillä vain siten voi rikastua? Siis mitä opiskelijan pitää tehdä?
Korkea-asteen opinnot ovat edelleen jokaisen ulottuvilla, mutta esim. ensiasunnon hankinta ja mahdollisuus olla kuluttava palkansaaja siirtyvät yhä kauemmas, kun valmistumisen hetkellä pankissa odottaa 20 000 – 30 000 euron laina maksajaansa. Tästä lainapainotteisesta uudistuksesta hyötyvät loppujen lopuksi vain korkotuottoa saavat pankit ja pankkien osakkeita omistavat osingonsaajat.
Julkista taloutta on tasapainotettava, tämän ymmärtää varmasti jokainen suomalainen. Mutta se, että maksajiksi laitetaan kaikkein pienituloisimmat, kuten opiskelijat, on totaalisen epäoikeudenmukaista. Aivan liian monilla tämän hallituksen talouspoliittisilla uudistuksilla syvennetään köyhyyttä samalla, kun rikkaat rikastuvat entisestään. Suomi, jossa korkea koulutus on ollut jokaiselle taustoista ja varallisuudesta riippumatta tasapuolisesti tarjolla, on muuttumassa yhä suurempien tuloerojen epätasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi, jossa sivistys ja yhteiskuntarauha ovat kohta pelkkää utopiaa.
Kirjoittaja on eriarvoisuudesta huolissaan oleva kaupunginvaltuutettu