ALOITTEET PYÖRIMÄSSÄ HALLINNON

Kuntalaisaloitteita on käsittelemättä 22, valtuustoaloitteita 20. Millainen kuva kuntalaiselle syntyy vaikuttamisen todellisista mahdollisuuksista? Vanhin kuntalaisaloite on vuodelta 2018 liittyen lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen vahvistamiseen. Olemme kuluneiden viiden vuoden aikana käsitelleet eri luottamustoimielimissä mm. harrastamisen Lohjan mallia sekä esim. koulujen liikuntasalien käyttämisen mahdollisuuksia lasten ja nuorten liikuttamiseksi. On avattu uusia lähiliikuntapaikkoja ja on muutenkin panostettu liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin Lohjalla. Onko aloitteeseen mahdotonta vastata? Ja jopa siten, että vastauksesta näkyisi, että tämän tärkeän asian edistämiseksi on tehty jo monia toimenpiteitä.

Käymme, tai minä käyn pitämässä täältä pöntöstä vähintään kerran vuodessa tämän saman hölinän. Että onko muualla Suomessa kuntia, joissa aloitteisiin vastaaminen kestää viisi vuotta. Tai ylipäätään ilman käsittelyä on yli 40 aloitetta, jotka vaan roikkuvat. Toki on hienoa, että tässäkin kokouksessa nuijimme jo pykälän 14 kohdalla aloitteen, joka on tehty viime valtuuston kokouksessa. Eli joskus aloitteet saavat vastauksen kuukaudessa. Hieno juttu, mutta hieman epäoikeudenmukaiseltahan tämä väistämättä tuntuu niiden aloitteentekijöiden näkökulmasta, jotka ovat odottaneet vastausta puoli vuosikymmentä.

Aloitteita tehdään yleensä asioista, jotka ovat ajankohtaisia, voisi kai sanoa jopa akuutteja. Koko aloitteiden idea ja tavoite romuttuu täysin, kun aloitteisiin ei vastata vuosiin. Aloitteeseen voi vastata myös siten, että kerrotaan asiaa on selvitetyn tämän ja tämän verran ja suunta toiminnassa on näillä näkymin tämä ja asian työstämistä jatketaan. Eikä sen vastauksen tarvitse olla romaanin mittainen. Ei edes novellin. Ihan sellainen pieni pakina tai jopa runo riittää. Emmekä edellytä loppusointuja. Eli kunhan tulee tieto, että asia on kuultu ja sitä pohditaan. Tämä tapa, että ei vastata mitään ja annetaan aloitteen roikkua, kunnes asia on joko vanhentunut tai vastataan vasta sitten, kun asia on kokonaan toteutettu, ei anna hyvää kuvaa vaikuttamisen keinoista ja mahdollisuuksista Lohjalla. Tähän toivon todella muutosta.

Talousarviopykälässä tulemme toivottavasti hyväksymään asiantuntijaorganisaation vahvistamisen siten, että viranhaltijaorganisaatiossa osaaminen kohdentuu yhä paremmin niihin tarpeisiin, joita nykyisenlaisessa kaupunkiorganisaatiossa on. Aloitteisiin vastaaminen on toivottavasti yksi näistä asioista.

Kiitos.