Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat muut läsnäolijat

 

Pilkku on lauseen selkäranka, suolisolmu ja tyrä.

Näin lausahti kouluaikojeni äidinkielenopettaja vuosikymmeniä sitten. Tällä, kieltämättä omalaatuisella vertauksellaan hän halusi kertoa meille koululaisille, että pilkku on lauseen keskeinen välimerkki.

Samaa voi sanoa tuloveroprosentista kunnan talouden näkövinkkelistä katsoen. Tuloveroprosentti on kunnan tasapainoisen talouden keskeinen elementti eli selkäranka.  Kun verotulot kehittyvät ennakoidusti, tulevia aikoja on helppo suunnitella.  Mutta sitten yllättäen saattaa iskeä suolisolmu, minkä vuoksi kunnan talous yskii pahasti – näinhän on käynyt tänä vuonna verohallinnon rytmihäiriöiden vuoksi. Kaupunkimme verotulot jäävät miljoonia siitä, mitä olimme budjetoineet.

Entäpä tyrä? Sitä voidaan yrittää parantaa monin eri konstein, mutta useasti ainoa tehokas parannuskeino on leikkaus.

Sama koskee myös kunnan taloutta. Kun on tiukka paikka, joudutaan miettimään, onko pakko leikata vai pärjätäänkö yksinkertaisemmalla lääkkeellä, vaikkapa tuloveroprosentin korotuksella.

Arvoisa puheenjohtaja

Kun Lohjan lähivuosien talousnäkymiä katselee, näky on valitettavasti edelleen aika lohduton. Tuloveroprosentin korottaminen tuntuisi tässä tilanteessa luontevalta ratkaisulta siinä mielessä, että viime keväänä päätimme mittavista talouden tasapainotustoimista. Varastoon jäi toki vielä muutaman miljoonan euron edestä toimenpiteitä, joilla taloutta voidaan tasapainottaa – eri asia sen sijaan on, miten järkeviä ne ovat.

Kaupunginhallitus esittää yksimielisesti, että tuloveroprosenttia ei koroteta eikä muitakaan veroja kiristetä. Me vihreät olemme kaupunginhallituksen esityksen takana, mutta olemme varautuneet siihen, että kaukana ei ole se aika, jolloin asiaan pitää palata. Ehkä tuo aika koittaa jo vuoden kuluttua?

Arvoisa puheenjohtaja

Olen useasti todennut, että meidän ei pidä säästää itseämme hengiltä – noin kuvaannollisesti sanoen. Tarkoitan tällä sitä, että jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, jolloin talouden ns. pehmeät arvot eivät enää voi olla se kohde, josta nipistetään, kun jostain pitää säästää. Nämä pehmeät arvot ovat niitä, jotka eivät ole lakisääteisiä, mutta joilla on äärettömän suuri merkitys lohjalaisten ja täällä vierailevien hyvinvoinnille ja samalla myös Lohjan maineelle.

Kun tätä rajaa lähestytään, meidän täytyy rohkeasti ja avoimesti harkita myös muita vaihtoehtoja – palveluverkkoa, investointeja ja niiden aikatauluja ja totta kai myös verojen korotuksia.

Vaikka meidän vihreiden ryhmässä on ymmärrystä tuloveroprosentin korotukselle, olemme sitä mieltä, että se ei voi olla ensimmäinen tai ainoa toimenpide, jolla talousremontti yritetään saada valmiiksi.

Kokemus on nimittäin osoittanut, että tuloveroprosentin korotuksen positiiviset vaikutukset sulavat helposti muutamassa vuodessa, ellei korotuksen tueksi tehdä rakenteellisia muutoksia.

Viimeksi Lohjan tuloveroprosenttia korotettiin vuoden 2016 alusta lukien eli viisi vuotta sitten puolella prosenttiyksiköllä nykyiseen 20,50:een. Missä tilanteessa olemme nyt, mitä korotuksesta on jäänyt käteen?

Ennen kuin sirottelemme tuhkaa yllemme, on rehellisyyden nimissä tietysti sanottava, että viitisen vuotta sitten emme arvanneet, millaiseen investointikierteeseen joudumme tai vuosi sitten tienneet, että verotulokertymän ennakointi on täydellistä arpapeliä meistä riippumattomista syistä.

Mutta aivan saman rehellisyyden nimissä on myös kysyttävä, että jos haluamme turvata palvelut ja jos haluamme päästä pahimman yli eli tässä tilanteessa mammutti-investointien aiheuttamien kulujen yli, riittääkö meillä rohkeutta ottaa härkää sarvista ja todeta, että olemme investoineet kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja kaupungin elinvoiman edistämiseksi kymmeniä miljoonia euroja? Nämä investoinnit palvelevat meitä kaupunkilaisia ja on oikein, että me kaupunkilaiset osallistumme laskun maksamiseen, sillä me näitä palveluja käytämme.

Parhaiten laskun maksaminen onnistuu tuloveroprosenttia korottamalla.

Arvoisa puheenjohtaja

Lopuksi vielä lyhyt ja pelkistetty pohdinta siitä, millaisia vaikutuksia tuloveroprosentin korottamisella voi olla kaupungin maineelle ja vetovoimaisuudelle.

Lohjalla on tehty vetovoimatutkimus, jossa muun muassa kysyttiin täältä poismuuttaneilta, miksi he ovat muuttaneet pois. Samoin kysyttiin, miksi Lohjalle ei haluta muuttaa. Syitä on monia, mutta itse asiassa yhdessäkään vastauksessa ei mainittu syynä liian korkeaa tuloveroprosenttia.

Vihreiden valtuustoryhmä on kaupunginhallituksen päätösesityksen takana.

 

Urpo Uotila