18.8.2022 | Valtuustopuheet
Arvoisat kuulijat, haluan lämpimästi kiittää asianosaisia Lohjan viranhaltijoita ja muuta organisaatiota siitä ripeydestä, jolla pride-sateenkaariliputusaloite vietiin eteenpäin ja toteutettiin. Sateenkaariliputus herätti myönteistä huomiota Lohja Priden...
18.8.2022 | Valtuustopuheet
4 § Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnitelma Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut kuulijat. Olemme päättämässä Virkkalan alueen päiväkodin hankesuunnitelman hyväksymisestä. Virkkalassa on tähän asti toiminut kaksi päiväkotia, jotka ovat nyt siirtymässä saman...
16.6.2022 | Valtuustopuheet
Avoimen varhaiskasvatustoiminnan toteuttaminen ei ole lakisääteistä, mutta kunta tai kuntayhtymä voi järjestää avointa varhaiskasvatustoimintaa alueellaan esiintyvän tarpeen mukaan. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on hyvin suunniteltua ja tarkasti järjestettyä. Se...
16.6.2022 | Valtuustopuheet
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä yleisö, Jälleen on vuosi vierähtänyt ja tarkastelussa on edellisen vuoden henkilöstökertomus. Ennen kuin teen kyseisestä asiakirjasta muutaman noston (osan tässä ryhmäpuheenvuorossa ja osan omassa...
16.6.2022 | Valtuustopuheet
Arvoisa puheenjohtaja sekä muut läsnäolijat, Ryhmäpuheenvuorossamme nostin jo esille muutamia haastekohtia, joihin jatkossa täytyy kiinnittää yhä tarkempaa huomiota. Yhden mielestäni varsin merkittävän asian haluan kuitenkin vielä erikseen nostaa esille. Tämä...
19.5.2022 | Valtuustopuheet
Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen lisäämiseksi sekä puistojen hoitosuunnitelman päivittämiseksi tukemaan luonnon monimuotoisuutta Pölyttäjähyönteisten määrä on vähentynyt uhkaavasti. 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä,...