25.2.2024 | Kirjoittajavieras
Teksti on julkaistu Länsi-UUsimaa-lehdessä 27.8.2023 Lämpimästä säästä huolimatta syksyn lähestymisestä ei voi erehtyä. Yöt ovat viileitä ja aamuisin yön kosteus on tiivistynyt kastepisaroiksi kasvien lehdille. Kasteen lisäksi aamuisin näkee eri ikäisiä lapsia ja...
16.11.2023 | Valtuustopuheet
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja viranhaltijat sekä ennen kaikkea kuntalaiset, joita varten, ja joiden rahoilla, me tätä talousarviota olemme hyväksymässä, Aiemmissa puheenvuoroissa on nostettu talousarviosta esille jo monia keskeisiä kohtia. Näin tekevät...
16.11.2023 | Valtuustopuheet
ALOITTEET PYÖRIMÄSSÄ HALLINNON Kuntalaisaloitteita on käsittelemättä 22, valtuustoaloitteita 20. Millainen kuva kuntalaiselle syntyy vaikuttamisen todellisista mahdollisuuksista? Vanhin kuntalaisaloite on vuodelta 2018 liittyen lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen...
30.5.2023 | Valtuustopuheet
Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, viranhaltijat ja valtuutetut, Novago Yrityspalvelut Oy on toiminut reilun kymmenen vuoden ajan rakentaen usean kunnan yhteistä, yritystoimintaa edistävää ja kehittävää palvelukokonaisuutta. Vuosien saatossa Novagon toiminnasta on...
17.5.2023 | Kirjoittajavieras
Me kohtaamme elämämme aikana valtavan määrän ihmisiä. Kaikkia kohdattuja ihmisiä emme voi muistaa, mutta jotkut ihmiset tekevät meihin lähtemättömän vaikutuksen, tavalla tai toisella. Joku ihminen jää mieleen oivaltavien ja viisaiden sanojen ansiosta. Jollain toisella...
15.3.2023 | Tiedotteet, Valtuustopuheet
Arvoisa puheenjohtaja, kuntalaiset, valtuutetut ja viranhaltijat Käsittelemme tänään jo viime vuoden puolella hyväksytyn kaupunkistrategiamme toimenpidesuunnitelmaa. Tätä suunnitelmaa on lopulta tehty melkoisen pitkään ja hartaasti. Hieman asiaa kommentoin jo silloin...