Hyvät Pekka Puistosalo ja Ilkka Lähteenmäki
Kiitän vastineestanne (L-U 30.5.). Harmillista kuitenkin, että kysymykset jäivät yhä vaille suoria vastauksia.
Hivenen ihmetystä herätti myös se, että peräänkuulutatte kaavaehdotuksen myötä syntyvää tärkeää julkista keskustelua. Tämä keskusteluhan on jo käynnissä. Keskustelua on käyty niin järjestämissänne yleisötilaisuuksissa, kyselyissä, työpajoissa, Porlan monissa tapahtumissa kuin esimerkiksi tällä palstalla. Lukuisia mielipiteitä ja lausuntoja on annettu kaava-aineistoon. Näiden viesti on toistuvasti sama: Porlaa ei saa rakentaa kerrostaloalueeksi. Edes osaa Porlasta, sillä osan rakentaminen vaikuttaa väistämättä koko alueeseen.
Vastineessanne esitätte Porlan kerrostalorakentamisen ainoaksi vaihtoehdoksi 3,2 miljoonan euron järvikeskushankkeen kaltaisen investoinnin. On vaikea uskoa, että tässä taloustilanteessa yksikään lohjalainen kyseistä vaihtoehtoa kannattaisi.
Moni kuitenkin kannattaa Porlan hienovaraista, vaiheistettua kehittämistä kaupunkilaisten käyttöön, luonnon monimuotoisuutta ja kaupungin luonnonläheistä imagoa vaalivaksi puistoalueeksi. Se ei miljoonia vaatisi.
Meillä on vastuu kaupunkitaloudesta mutta myös elinympäristöstä, joka ottaa huomioon sekä nykyiset että tulevat sukupolvet. Me ihmiset emme ole uhanalaisia, mutta Porla ja sen asukkaat ovat, kuten mustakurkku-uikku, tukkasotka ja nokikana.
Luontoarvoiltaan rikkaat kaupunkialueet ovat pian harvinaisuus, miksei Lohjalla tätä otettaisi kilpailuvaltiksi? Rantarakentamista Suomen kaupungeista tarjoaa moni, Porlaa on vain yksi. Yhdessä Aurlahden kanssa se tarjoaa mahdollisuuden muodostua ainutlaatuiseksi puistoalueeksi. Kerrostalot eivät siihen kokonaisuuteen istu.
Kiitos Irene Äyräväiselle aikalisästä. Hienoa, että vastuulliset päättäjät tutustuvat kohteeseen ennen jatkopäätöksiä.
Eija Hasu
Maisema-arkkitehti, tutkija
Vihr(sit.)
Lohja