Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 17.4.2014.
Koira on ihmisen vanhin kotieläin. Myös kissoja on kesytetty jo 9500 vuotta sitten. Lemmikkieläin on monen ihmisen paras ystävä: se ei välitä isännän tai emännän ulkonäöstä eikä sosiaalisesta statuksesta, vaan hyväksyy tämän sellaisena kuin hän on. Eläin ymmärtää sanatonta viestintää, joka on usein todempaa ja aidompaa kuin puhe. Eläin suhtautuu kaikkiin ihmisiin hyvin ja tasavertaisesti, ellei sitä ole kohdeltu väärin.
Kaverikoira- ja Karvakaveritoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa erityisesti koiria viedään esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luo ilahduttamaan ja piristämään heitä. Olen itse nähnyt, miten omaan maailmaansa vajonnut dementikko puhkeaa puhumaan, jopa laulamaan, kun hänen luokseen tuodaan koira silitettäväksi.
Monelle yksinäiselle oma kissa tai koira on korvaamaton. Nämä eläimet vaistoavat esimerkiksi apeuden ja väsymyksen ja tulevat lohduttamaan juuri oikealla hetkellä. Näkövammaisen opaskoira mahdollistaa turvallisen liikkumisen ja reagoi herkästi, jos esimerkiksi hellan levy jää vahingossa päälle. Epilepsiapotilaan koira voi oppia tunnistamaan tulevan kohtauksen tai jopa estämään sen. Lapset ja nuoret voivat kuiskata huolensa lemmikilleen, joka ei paljasta salaisuuksia. Vilkkainkin adhd- tai aspergerlapsi oppii säätelemään käytöstään, kun hän saa olla rauhallisen eläimen kanssa. Aivoinfarktin saanut, toispuoleisesta halvauksesta kärsivä toipilas saattaa kokea eläintä hoitaessaan niin voimakkaita hyvän olon tunteita, että pystyy liikuttamaan myös halvautunutta puoltaan ja kuntoutuminen etenee kuin huomaamatta. Tämä selittyy sillä, että eläinten kanssa toimiminen voi parhaimmillaan rakentaa uusia hermoratayhteyksiä tuhoutuneiden tilalle.
Eläinten terapeuttinen merkitys on ymmärretty jo kauan. Ensimmäiset merkinnät psyykkisesti sairaiden eläinavusteisesta terapiasta ovat 1700-luvulta. Hevonen on otettu terapiakäyttöön ensimmäisenä, mutta nykyään terapeutin apuna voi olla koiria, lampaita, alpakoita ja laamoja. Niitä käytetään vuorovaikutustilanteiden tukemisessa. Tällöin voidaan saada muistisairaalta, vammaiselta tai mielenterveysongelmaiselta esiin sellaisia tunteita ja niiden tuomaa tietoa, jota tämä ei muutoin pysty ilmaisemaan. Eläimen kanssa toimiminen tuottaa iloa ja naurua ja auttaa ihmistä uskaltamaan ja yrittämään. Suomessa terapeutin kaverina toimii myös ehkä maailman ainoa terapiasika, villasika Mikko. Villasika on kuulemani mukaan maailman kovahermoisin sikarotu. Se ei hätkähdä mistään, vaan sitä kutsutaan ”pomminpurkajaksi”. Sika on hyvin ihmisrakas ja utelias eläin, ja siksi se sopiikin erittäin hyvin terapiaeläimeksi.
Hevonen on herkästi aistiva, yhteistyökykyinen ja sosiaalinen eläin. Ratsastusterapian tavoitteena voi olla motorinen, pedagoginen tai psykologinen kuntoutuminen tai näiden yhdistelmä. Lohjallakin on terapiatalli, jossa niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin voivat saada ratsastusterapiaa. Useimmat aikuispotilaat kärsivät masennuksesta, kun taas terapiaa saavilla lapsilla ja nuorilla on usein tunne-elämän häiriöitä.
Ratsastusterapiasta hyötyvät myös eri tavoin vammaiset. Ratsastus rentouttaa esimerkiksi lihasjäykkyyttä. Talli- ja luontoympäristö stimuloi lisäksi haju-, kuulo- ja näköaistia sekä tasapaino- ja liikeaistijärjestelmää. Jopa normaalisti pyörätuoliin sidottu als-potilas voi pystyä istumaan hevosen selässä ja pääsee näin vaikkapa metsäpolulle tai rantaan, jonne hänellä ei pyörätuolin kanssa olisi enää mitään asiaa. Hevosen rytmikäs liikehdintä muistuttaa kävelyä ja stimuloi vaurioituneita lihaksia. Terapiassa ei välttämättä käytetä satulaa, vaan esimerkiksi lampaantaljaa. Näin hevosen lämpö ja liike pystyvät paremmin rentouttamaan selässä istujaa.
Eläin toimii tavallaan peilinä ihmiselle. Kun esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja toimii lempeän ja pyyteettömän eläimen kanssa, hän pystyy eheyttämään omaa minäkuvaansa. Tyyni ja ystävällinen olento hoitaa syitä kysymättä.
Paula Nordström
kaupunginvaltuutettu