Julkaistu Kirjoittajavieras-palstalla Länsi-Uusimaassa 25.10.2013.
Miltähän tuntuisi mennä tekemään ilmaiseksi työtä, josta joku toinen saa palkkaa? Tai motivoisiko haravoida puistoa, jossa ei ole mitään haravoitavaa? Näitä mietin, kun peruspalveluministeri Paula Risikon idea vastikkeellisesta työttömyyskorvauksesta julkaistiin.
Minua potkii aiheen pariin myös vanhentunut väite, että Vihreät olisi yhden asian puolue. Vihreillä on ainoana puolueena ajantasainen sosiaalipoliittinen ohjelma Keskustapuoleen ohella. Ohjelman teemoja puitiin viikonlopun mittaisessa koulutustilaisuudessa, jossa puhuivat mm. vihreät sosiaalipolitiikan asiantuntijat Heikki Hiilamo ja Osmo Soininvaara.
Molempien mukaan työttömien aktivointi sinänsä on hyvä asia, mutta velvoitetyö toimisi juuri päinvastoin. Hiilamo näkee siinä vaaran, että oikeita työpaikkoja menetetään velvoitetöille, jolloin köyhien määrä vain kasvaa. Koska tämä vältetään vain teettämällä täysin hyödyttömiä töitä, velvoitetyössä on Soininvaaran mukaan simputuksen riski. Aktivointitoimiin sidotut myös työllistyvät huonommin kuin muut työttömät. Auki olevia kysymyksiä ovat lisäksi velvoitetyöläisten vakuutukset, työterveys, matkakorvaukset ja lastenhoito.
Eliniän odotetta pidetään keskeisenä hyvinvoinnin mittarina. Suomessa eliniän odote on 1990-luvun laman jälkeen kasvanut kaikkien muiden väestöryhmien paitsi köyhimpien keskuudessa. Lisäksi eliniän odotteen ero kasvoi pieni- ja suurituloisten välillä huomattavasti 1980-luvun lopusta 2000-luvun loppuun mennessä. Naisilla ero kasvoi neljästä vuodesta seitsemään vuoteen, miehillä seitsemästä vuodesta 12,5 vuoteen. Toisin sanoen köyhät kuolevat yhä nuorempina rikkaisiin verrattuna.
Tuloerojen kasvu nakertaa suomalaista hyvinvointivaltiota. Työmarkkinat puolestaan ovat keskeisin tekijä tuloerojen muodostumisessa. Hyvinvointivaltio rakennettiin sotien jälkeen täystyöllisyyden varaan. Nyt työelämä jakaa ihmiset. Jos et pärjää työmarkkinoilla, olet ulkona lähes kaikesta. Kyse ei ole pelkästään rahan ansaitsemisesta, vaan myös sosiaalisesta asemasta. Työn kautta ihminen kokee osallisuutta ja arvostusta. Se myös takaa autonomisen aseman yhteiskunnassa. Harvassa ovat ne “tatut”, jotka haluavat elää tukien varassa.
Soininvaara totesi alustuksessaan: “Passiivinen rahanjako on lähellä heitteillejättöä.” Vihreiden ajamassa perustulossa ei olekaan kyse passivoinnista, vaan ennen kaikkea työnteon helpottamisesta. Kun kannustinloukut ja byrokratia vähenevät, erilaisten pätkätöiden vastaanottaminen helpottuu vähentäen suoraan köyhyyttä ja lisäten hyvinvointia. Myös yksityisyrittäjien asema paranee. Kaikenlainen työnteon lisääminen puolestaan lisää verotuloja ja ostovoimaa. Perustulolla voidaan siis muodostaa positiivisten vaikutusten kehä.
Keskeinen syy, miksi Vihreät lähti hallitukseen oli, että hallitusneuvotteluissa saatiin kaikkien köyhimpien perusturvaa korotettua 100 eurolla. Lisäksi saatiin mukaan kirjaus, että hallitus parantaa työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista. Työttömät ovat nyt saamassa suojaosuudet asumistukeen ja työmarkkinatukeen eli he voivat tienata vähän tulojen vaikuttamatta tukiin. Asumistuessa summa on 300 € kuuden kuukauden ajan, työmarkkinatuessa 400 € ilman aikarajaa. Seuraavaksi sama periaate pitäisi saada koskemaan myös eläkeläisiä.
Tällaisilla keinoilla luodaan ihmisille aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa työnteolla omaan hyvinvointiinsa. Ne eivät myöskään syö toisten työpaikkoja eivätkä johda kahtiin työmarkkinoihin, joissa osa porukasta tekee työtä ja saa siitä palkkaa, osa tekee palkatta, jotta ansaitsisi oikeuden olla osa yhteiskuntaa.
On myös lyhytnäköistä laittaa työttömät maksamaan tilanteesta, johon työmarkkinat ovat ajautumassa. YLE uutisoi 11.10.2013, että puolet nykyisistä työpaikoista on katoamassa, koska ne voidaan korvata roboteilla. Onko senkin jälkeen vielä niin, että vain työssäkäyvä puolikas ihmiskuntaa saa nauttia hyvinvoinnista ja loput ajetaan köyhyyteen tai orjan asemaan? Eikö se olisi sinetti paluulle sääty-yhteiskuntaan?
Vihreät lähtevät ohjelmissaan siitä, että kaikilla pitää olla samat edut ja mahdollisuudet. Kyse on sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kaikilla ei ole yhtä hyviä terveydellisiä ja sosiaalisia lähtökohtia. Yhteiskunnan tehtävä on edelleen paikata tätä eriarvoisuutta eikä lisätä sitä.
Minna Jaskari
Kirjoittaja on Lohjan tarkastuslautakunnan jäsen