Julkaistu Kirjoittajavieras-palstalla Länsi-Uusimaassa 17.9.2013.
Oletko koskaan seisonut kaupan hedelmätiskillä viimeinen pennonen kourassasi ja yrittänyt etsiä niin pientä omenaa, johon kolikkosi riittäisi? Minä olen. Kovin kauan sitä ei kehtaa tehdä. Noin viidennen omenan kohdalla yleensä luovuttaa ja lähtee kaupasta hedelmien tuoksun yllyttämän nälän kurniessa vatsassa. Opiskeluvuosina tuollaista tapahtui muutamankin kerran.
Oikea köyhyys ei ole tilapäistä rahapulaa eikä se johdu uusista keittiönkaapeista tai veneen ostamisesta. Se on jatkuva ja näköalaton tila, josta ei ole ulospääsyä. Se tarkoittaa valinnanvapauden ja hallinnan tunteen menettämistä, sellaisen ihmisyyden kaventumista, jollaisena me länsimaissa ihmisyyden hahmotamme. Yksilönvapaus, mahdollisuus päättää omasta elämästään ja tehdä valintoja, jotka parantavat elämänlaatua, puuttuvat tai ainakin heikentyvät. Kaikki rahat menevät välttämättömään elämiseen, ruokaan ja asumiseen, jos riittävät niihinkään.
Köyhyys on myös periytyvää. Se on riippuvuutta yhteiskunnan hyväntahtoisuudesta tukien muodossa. Se nakertaa itsetuntoa, pahimmassa tapauksessa elämänhalua. Se pakottaa jäämään kotiin juhlista ja tapahtumista sekä estää kutsumasta ystäviä kylään, koska ei ole mitään, mitä tarjota vieraille. Köyhyys hävettää, syrjäyttää ja masentaa. Köyhyys ja sairastelevuus kulkevat käsi kädessä. Köyhien lapsia kiusataan enemmän kuin esim. ulkomaalaisia.
Kotitalous lasketaan pienituloiseksi, jos se jää alle 60 % koko väestön mediaanitulosta. Esimerkiksi yhden aikuisen taloudessa tämä tarkoittaa alle 1140 €:n, yhden aikuisen ja kahden lapsen taloudessa n. 2000 €:n kuukausituloja. Koko Suomen väestöstä pienituloisia on 13 %. Reilun 47700 asukkaan Lohjalla köyhyys koskettaa siis yli 6000 ihmistä. Lisäksi Uudenmaan liiton tilastojen mukaan lohjalaisista n. 19 % saa toimeentulotukea. Tämä tarkoittaa yli 9000 ihmistä ja määrä on nousussa. Valtaosa heistä on nuoria ja yksinasuvia. Kolme pienituloisinta ryhmää ovat opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset.
Pätkätyön vastaanottaminen pudottaa pienituloisimpien ryhmien tukia jopa euro eurosta ja aiheuttaa uuden paperisodan. Juuri tehty hallituksen päätös työttömyysturvan ja asumistuen suojaosista on vain pieni askel oikeaan suuntaan. Rakenteissa on vieläkin sellaisia syvään juurtuneita oletuksia kuin että köyhät ovat laiskoja tai että he eivät yritä tarpeeksi. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin halukas tekemään paljonkin oman tilanteensa parantamiseksi, jos siihen vain on mahdollisuus.
Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kirjoittaa kirjassaan Uusi hyvinvointivaltio (2011) SOMA:sta eli sosiaalisten mahdollisuuksien politiikasta. Yksinkertaistettuna sillä tarkoitetaan painopisteen siirtämistä eri syistä jaettavista tuista sellaisiin investointeihin, joilla tukiverkon varaan putoaminen estetään. Tällöin sosiaalipolitiikkaa ei nähdä kustannuksena, vaan tuotantovoimana, joka lisää taloudellista kasvua, työllisyyttä ja tehokkuutta. Se tarkoittaa myös tukiverkosta irti pyristelemisen helpottamista eli että passiivinen tukien nostaminen on kannattamattomampaa kuin aktiivisuus, josta nykyinen järjestelmä rankaisee. Kummallisin esimerkki tältä kesältä oli vapaaehtoisena ja palkatta kahvin kaatamisesta kiinni jäänyt työtön, jolta valokuvan perusteella evättiin hänelle kuuluvat tuet.
Sivistysvaltion mittarina pidetään, kuinka se kohtelee kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Lähes kaikesta pitää nyt säästää, mutta vain ajatuksiltaan köyhä valtio tai kunta vie pienituloisilta kolmannen sektorin avun ja harrastusmahdollisuudet. Köyhälle uimahallikin saattaa olla liian kallis, jos pääsymaksu on pois ruokarahoista.
On edullisempaa esim. ylläpitää luontopolkuja kuin maksaa huonosti voivien köyhien terveydenhuollosta. On myös kaukonäköisempää taata lapsille ja nuorille hyvä koulutus ja kouluruoka, ilmaista vapaa-ajan toimintaa ja kokoontumispaikkoja sekä panostaa nuorten työllistämiseen kuin jäädä odottamaan, kuinka moni heistä myöhemmin tarvitsee kalliita erityispalveluita – ja jää erilaisten tukien varaan.
SOMA katsoo pidemmälle kuin yhteen tai kahteen hallituskauteen ja tämänhetkiseen taloustilanteeseen. Sillä köyhyyden periytymisen kierre voidaan katkaista.
Minna Jaskari
Kirjoittaja on tarkastuslautakunnan jäsen