Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat

Liian moni lapsi elää ja kasvaa tänä päivänä olosuhteissa mitä moni meistä ei ehkä osaa edes kuvitella. Sen voimme todeta kun katselemme oman kaupunkimme lastensuojelun palveluiden kustannuksia. Lapsiperheiden pahoinvointi näkyy lastensuojelun asiakasmäärissä, varhaiskasvatuksen ja kouluikäisten tukipalveluiden kasvavassa tarpeessa, lasten ja nuorten syrjäytymisessä jne.

Kun me täällä hämmästelemme ja päivittelemme näitä lukuja ja summia, jokaisen meistä tulisi muuttaa nämä numerot ihmiselämäksi; miettiä mikä lapsen polku on ollut syntymästä alkaen päätyen lastensuojelun asiakkaaksi. Minkälaisiin oloihin hän on syntynyt, mitä matkan varrella on tapahtunut, eikö apua ole ollut saatavilla?

Monissa perheissä saattaa olla päihde- ja mielenterveysongelmia, eikö kukaan ole huomannut?
Näitä kysymyksiä pohtiessa saatamme löytää ratkaisun, ennen kaikkea lapsia, mutta myös kaupunkia ja taloutta koettelevaan ongelmaan.
Mitä aikaisemmin pystymme auttamaan näitä perheitä, mitä aikaisemmin löydämme nämä apua ja tukea tarvitsevat lapset ja vanhemmat, sitä nopeammin ja vähemmillä kustannuksilla saamme tuettua lasten ja perheiden hyvinvointia ja turvallisempaa arkea. Varhainen puuttuminen on avain ongelmaan. Se ei kuitenkaan saa jäädä sanahelinäksi ja hienoksi termiksi, sen täytyy toteutua ja konkretisoitua, jotta saamme tuloksia näissä vaikeissa asioissa.

Meillä on kaupungissamme erinomainen varhaiskasvatus, sen voin todeta myös omasta kokemuksesta. Meillä on erinomaiset, ajan hermolla olevat lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat, jotka tekevät työnsä hyvin ja suurella sydämellä. Kuitenkin monien perheiden lisääntyvien haasteiden vuoksi varhaiskasvatuksessa tarvitaan heidän lisäkseen erityislastentarhanopettajia ja psykologeja.

Osa lasten ja perheiden tuen tarpeesta ja haasteista jää tällä hetkellä huomaamatta ennen kouluikää. Toiset lapset taas oireilevat aikaisempia kokemuksiaan vasta kouluiässä. Tämän vuoksi meillä täytyy olla kouluissa opettajien lisäksi riittävä määrä koulupsykologeja ja kuraattoreita siten, että lapsi tai nuori pääsee puhumaan jonkun aikuisen kanssa silloin kun tarve herää. Myös uudentyyppiset palvelut, esim. koulusosionomit, tuovat uusia mahdollisuuksia helpottaa lasten arjen sujuvuutta.

Varhaiskasvatuksessa olevien lasten ja koululaisten lisäksi meillä on vielä ryhmä pieniä lapsia, jotka eivät ole varhaiskasvatuksen piirissä. Miten he voivat, kuinka perheet voivat? Ovatko äidit ja isät väsyneitä, ehkä taloudellisessa ahdingossa? Onko perheissä päihde- tai mielenterveysongelmia? Jotta nämä perheet tavoitetaan, meillä täytyy olla kattavat neuvolapalvelut ja riitttävästi terveydenhoitajia tukemassa ja ohjaamassa heitä.

Ihmisen ensimmäisillä elinvuosilla on pitkäkestoinen ja jatkuva vaikutus tulevaan elämään. Jokaiselle vanhemmalle ja vauvaperheelle tulee olla riittävästi aikaa, että he tulevat kuulluksi.

Meillä täytyy siis olla lasten tukipalveluiden ammattilaisia tarpeeksi, jotta kaikki tukea tarvitsevat lapset saavat avun jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Myös näiden ammattihenkilöiden yhteistyön mahdollisuudet tulisi käyttää hyväksi aina kun salassapitovelvollisuudet eivät sitä estä. Näihin asioihin tulee kiinnittää erityisen runsaasti huomiota nyt ja tulevaisuudessa, että jokainen lapsi saa kasvaa terveeksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi.

Panostamalla enemmän näihin varhaisiin palveluihin saamme ajan kuluessa lastensuojelun kalliit sijoitukset, palvelut ja ostopalvelut vähenemään ja jättimäiset kustannukset pienemmiksi. Jos taas jatkamme laastarointilinjalla ja sijoitusten määrä säilyy ennallaan saatikka kasvaa, voimme olla varmoja siitä, että taloustilanteemme ei näytä valoisalta tulevaisuudessakaan. Valoisalta ei näytä myöskään näitten lasten tulevaisuus, eikä kaupunkimme tulevaisuus.

Vihreä valtuustoryhmä haluaa, että meillä on kaupunki, jossa jokainen lapsi kokee tulleensa kuulluksi ja huomatuksi. Kaupunki, jossa jokainen lapsi saa varttua terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi omassa perheessä.
Vihreä valtuustoryhmä haluaa myös, että tämä ei jää vain unelmaksi, vaan olemme kaikki valmiita tekemään töitä yhdessä tämän ison haasteen voittamiseksi paremman tulevaisuuden eteen.

16.1.2019
Anne-Mari Vainio ja Vihreä valtuustoryhmä

Puhe alkaa kohdasta 13:56: