(mielipide L-U 24.5.2016)

 

Lohjanjärven rantaosayleiskaavaluonnos toteaa mm. seuraavaa: ”Mikäli luxustason ranta-asumista halutaan osoittaa, se on toteutettava erittäin harkitusti, usein niissä esiintyy rakentamistyyliä, joka on ristiriidassa ulkopuolisen tarkkailijan maisemakäsityksen kanssa. Lisäksi pitkän tähtäimen virkistystarpeet ja luontoarvot on otettava huomioon”. Samassa selvityksessä todetaan vielä, että ”Keskeisenä ongelmana voidaankin pitää sitä, että nykytilassa on Lohjanjärvellä erittäin vaikeaa tavallisen ulkoilijan tai matkailijan päästä nauttimaan paikallisesti rantaviivan ja vesistön luonnosta, lähestyy sitä sitten maitse tai vesitse, rantaviiva on niin tiivis tai muutoin vaikeapääsyinen”. Em. lainaukset ovat Arkkitehtuuritoimisto Jalo Läspän kaupungin tilaamasta selvityksestä 1995.

Porla 2015 10

Kaupunginsuunnittelulautakunta kokoontuu 24.5.2016 ylimääräiseen kokoukseen, jossa esityslistalla on, että Porlan alueen uusittu kaava hyväksytään Lemminkäisen suunnitteluvarauksen suunnitelmien mukaan. Mielestäni tilanne ei ole muuttunut 20 vuodessa vielä mihinkään em. Läspän selvityksestä. Selvityksen toteamukset ovat siis ihan tätä päivää ja onkin kysyttävä kuinka uudet suunnitelmat ovat linjassa sen kanssa tai ratkaisevat jo 20 vuotta sitten havaittuja ongelmia?

 

Samaan aikaan 20 vuodessa muut kaupungit ovat saaneet aikaan Sapokkansa, Tolppilansa, Alppilan puistonsa jne. Näiden lisäksi Lahdessa on pitkäjänteisesti rakennettu matkustajasatama alueelle, joka aiemmin oli paikallisen teollisuuden kaatopaikkana. Näitä seuratessa herääkin kysymys miksi Lohjalla ei kyetä pitkäjänteiseen suunnitteluun alueiden kehittämisessä?

 

Porlan alueesta on 10 vuoden aikana tehty parikin aloitetta. 2007 Pajuoja (vas. val. ryhmä) ”…että keskustan yleiskaavan yhteydessä jätettäisiin Porlan alue raskaan asuntorakentamisen ulkopuolelle. Porlasta tulee kehittää koko kaupunkilaisten vihreä ja luontoystävällinen alue.” Ja 2010 Granath (kok.  ja useat muiden ryhmien valtuutetut) ”Aloite määrärahasta Porlan järvikeskuksen jatkoselvitykseen.” Jälkimmäinen todettiin loppuun käsitellyksi 2013 huhtikuussa Ympäristötoimen lausunnolla ”Yhdistysten toimesta on laadittu ranta-alueiden kunnostussuunnitelma, jonka mukaan kunnostaminen voi edetä vaiheittain. Tältä osin määrärahojen varaamista voidaan harkita vuosittain talousarvion laatimisen yhteydessä.” Heti tämän jälkeen olikin esittelyssä Lemminkäisen suunnitteluvaraushakemus.

 

Nyt voimassa olevan, ja kertaalleen jo jatketun suunnitteluvarauksen ehtona on, että mikäli hotellin sisältävä Järvipalvelukeskus ei toteudu, ei myöskään myydä Porlan alueelta asuinrakennusoikeutta. Tähän päivään mennessä ei ole julkistettu ketään operaattoria hotelli/järvipalvelukeskukselle ja suunnitelmat ovat pienentyneet pienenemistään. Mitkä ovat kaavan hyväksymisen edellytykset?

 

Muistetaan vielä, että ”Kulttuurimaisemien suojelu on osa ympäristönsuojelua, jolla pyritään säilyttämään luonnon ja ihmisen synnyttämän kulttuurin harmonia ja hyvät piirteet.” Toivon, että tämäkin kuuluu Ympäristötoimen strategiaan.

 

Ari Pihlström
Puheenjohtaja, Lohjan Vihreät ry.