Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 4.8.2014.
Facebookissa leviää milloin minkinlaisia haasteita. Tänä kesänä siellä on pyörinyt mm. kiitollisuushaaste. Tämä tarkoittaa sitä, että haastettu henkilö kertoo kolmena peräkkäisenä päivänä kolme asiaa, joista on kiitollinen ja haastaa joka päivä kolme uutta henkilöä mukaan. Koska minua ei ole vielä haastettu, ajattelin jakaa muutaman kiitollisuudenaiheeni kaikille Länsi-Uusimaan lukijoille.
Ensimmäisenä mieleeni tulee nykyaikainen lääketiede. Se on pelastanut sekä minut että monet läheiseni. Esimerkiksi rokotukset ovat hävittäneet lähes kokonaan monet sellaiset sairaudet, joihin ennen kuoltiin. Ilman antibiootteja ja taitavia lääkäreitä olisin menehtynyt jo pienenä johonkin hengitystieinfektioon. Mieheni jalka oli kaksikymmentä vuotta sitten kolarin takia lähellä amputointia. Kaksi loistavaa kirurgia sai sen pelastettua.
Toiseksi mieleeni tulee suomalainen koulu- ja kirjastolaitos. Ilman niitä yhteiskuntamme olisi paljon eriarvoisempi. Suomessa on ollut kouluja jo 1300-luvulla. Vuodesta 1921 meillä on ollut oppivelvollisuus. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella Suomen kansalaisella on velvollisuus ja ennen kaikkea oikeus hankkia itselleen ilmaiseksi perusopetuslaissa määritelty määrä tietoja ja taitoja. Tärkeä tuki varsinaiselle perusopetukselle on vapaa sivistystyö, joka turvaa kansalaistemme mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. 1800-luvulla syntynyt kirjastolaitoksemme tukee sekä ammatillista että yleissivistävää opetusta ja takaa kaikille varallisuudesta riippumatta mahdollisuuden lukea kirjoja tai lehtiä joko perinteisesti paperille painettuina tai sähköisinä niin paljon kuin mieli tekee.
Kolmas kiitollisuuden kohteeni on länsimainen demokratia. Suomeen saatiin ensimmäisenä Euroopan ja kolmantena maailman maana yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tärkeistä, kaikkia kansalaisia koskettavista asioista päättää vaaleilla valittu parlamentti. Meillä on myös vapaus ilmaista itseämme ja oikeuslaitos, joka ainakin teoriassa turvaa meille oikeudenmukaisen ja tasavertaisen kohtelun.
Viime aikoina olen joutunut pohtimaan kaikkien yllämainittujen asioiden haavoittuvuutta. Maailmalla leviää tauteja, joihin ei ole mitään parannuskeinoja, ebola etunenässä. Toisaalta bakteerit muuttuvat vähitellen lääkeresistenteiksi. Jo nyt Suomessakin joudutaan kamppailemaan esimerkiksi VRE-bakteeria eli vankomysiinille resistenttiä enterokokkia vastaan. Intiassa ja monessa muussa maassa voi ostaa torikojusta antibiootteja vaikkapa vain yhden tabletin ilman, että kukaan kyselee vaivan laatua tai antibiootin vaikuttavaa ainetta. Näin ollen bakteereilla on aivan loistava tilaisuus koota voimiaan ja kehittää vastustuskykyään erilaisia lääkkeitä vastaan. Tällaiselle holtittomuudelle me lintukotolaiset emme oikein voi mitään.
Pitkään jatkunut taantuma puolestaan aiheuttaa päänvaivaa sekä virkamiehille että päättäjille. Kuinka voimme turvata laajat ja korkeatasoiset palvelut kaikille asukkaillemme, kun veroeuroja on aina vain vähemmän ja tarpeita syntyy koko ajan lisää? Jos leikkaamme sivistystoimesta, kaivamme samalla huomaamattamme kuoppaa hyvinvointiyhteiskuntamme alle. Kun väestö länsimaissa ikääntyy ja syntyvyys samaan aikaan vähenee sekä niin sanotut elintasosairaudet vain lisääntyvät ja heikentävät työikäisen väestön työssäjaksamista, on huoli suuri ja aiheellinen.
Demokratiakin – jos sitä koskaan on ollutkaan – huojuu huolestuttavan lähellä meitä. Israelin ja Palestiinan välinen konflikti tuntuu vain pahenevan, samoin tilanne Ukrainassa, joka on vain 1800 km:n päässä Lohjasta. Vertailun vuoksi Hangosta Utsjoelle on matkaa 1400 km. Mitä me lohjalaiset voimme tälle tehdä? Emme välttämättä mitään muuta kuin pitää omat suhteemme kunnossa. Voimme kunnioittaa toisiamme, tehdä joka päivä edes yhden hyvän teon jollekin lähimmäisellemme tai ympäristöllemme, miettiä omia kiitollisuuden kohteitamme ja muistaa, että hyvien ajatusten ajatteleminen ja tekojen tekeminen on yhtä helppoa kuin kiusaaminen, roskaaminen, välinpitämättömyys ja oman edun tavoittelu. Haastan juuri Sinut: mieti joka päivä kolmea asiaa, joista olet kiitollinen, ja jaa ne läheistesi kanssa. Maailmasi voi muuttua.
Paula Nordström
kaupunginvaltuutettu, kansanedustajaehdokas