Kaupunginvaltuutettu Paula Nordströmin Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.5.2014 pitämä ryhmäpuheenvuoro.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!
Viime vuonna saimme valmiiksi uuden Lohjan kasvustrategian ja käynnistimme lähidemokratian toteutumiseksi aluetoimikunnat ja alueiden johtokunnan. Niiden toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.
Kaupunginhallitus käynnisti tuottavuushankkeen, johon toivotaan aloitteita niin kaupungin henkilöstöltä kuin asukkailtakin. Valtakunnallinen kuntauudistus ja sote –ratkaisut ovat työllistäneet runsain mitoin, mutta valmista ei ole vieläkään. Me lohjalaiset haluamme säilyttää sekä somaattisen että psykiatrisen sairaalamme, ammattikoulutuskuntayhtymä Luksian että ammattikorkeakoulu Laurean. Mikäli näiden kohtalo riippuu siitä, olemmeko me osa metropolia, on selvää, mihin metropolin raja meidän mielestämme on piirrettävä. On valitettavaa, että Vihti suuntaa kohti Espoota näkemättä niitä synergiaetuja, mitkä Lohjan ja Vihdin kuntaliitoksella olisi koko läntisen Uudenmaan alueelle.
Talousennusteet jatkuvat huonoina. Työttömyysprosenttimme on korkea. Kaupunkimme on maantieteellisesti laaja, mutta osin kovin harvaan asuttu. Lohjalla on jo havaittavissa muuttoliikettä pääkaupunkiseudulle, sillä pendelöinti omalla autolla on tuskallista eikä ratahanke ole ponnisteluistamme huolimatta edistynyt. Joukkoliikennettä ei edelleenkään ole tarpeeksi tai lippujen hinnat koetaan liian korkeiksi. Väestömme ikääntyy ja sosiaali- ja terveydenhoitomenomme kasvavat, koska yhä suurempi osa ihmisistä ei kykene huolehtimaan itsestään tai lapsistaan. Ne, jotka ovat vielä työelämässä, väsyvät alati kasvavien paineiden alla. Kaupungin henkilöstön keski-ikä on tällä hetkellä 45 vuotta, ja sairauspoissaolojen määrä on kasvussa etenkin fyysisesti raskaissa töissä. On syytä muistaa, että myös mielenterveys- tai päihdeongelmat saattavat verhoutua esim. tuki- ja liikuntaelinsairauksiksi. Onkin reagoitava entistä herkemmin henkilöstön sairastavuuteen ja pyrittävä nopeasti saamaan henkilö oikean avun pariin. Kaikenlainen ennaltaehkäisy ja työkyvyn ylläpitäminen ovat entistä tärkeämmässä roolissa.
Tilapalveluissa suurimmat budjetin ylitykset tulivat mm. lämmitys- ja sähkökustannuksista. Kestäviin, uusiutuviin energiamuotoihin tukeutuviin rakentamisratkaisuihin on panostettava sekä säästösyistä että ilmastonmuutoksen voimallisen hillinnän vuoksi. Samoista syistä on yhdyskuntarakennettamme tiivistettävä. Väestömme kasvoi viime vuonna vain 0,4 %. Taajamaosayleiskaavassa on asetettu 1,5 %:n vuosittainen kasvu, joka on useastakin syystä epärealistinen eikä edes tavoiteltava. Sopiva luku lienee 1 %, jotta huoltosuhteemme ei heikkene entisestään.
Olen erittäin tyytyväinen siihen, että käynnistimme seudullisen yhteistyösopimuksen. Alueen kunnat pyrkivät KasvuKraftin sateenvarjon alla kehittämään elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Erityisesti uuden tyyppiset elinkeinot, palveluiden kehittäminen, työllistämishankkeet sekä maankäyttö, asuminen ja liikenne ovat KasvuKraft -kokousten teemoina.
On hienoa, että kaikki lautakunnat ovat vihdoin sähköisen kokouskäytännön piirissä. Tähän meni vaatimattomat 18 vuotta siitä, kun vihreä valtuustoryhmä teki ensimmäisen asiaa koskevan aloitteen. Nummen ja Karjalohjan asiakaspalvelupisteiden laajentuminen valtiohallinnon yhteispalvelupisteiksi sekä sähköisten palveluiden lisääminen kuulostavat erittäin hyviltä suunnitelmilta.
Perusturvan osalta haasteena on edelleen mm. sosiaalityöntekijöiden vaikea rekrytointitilanne. Perhekeskuksen tapaisia, moniammatillisten palvelupisteiden soisimme edelleen lisääntyvän. Kultakartano rakentuu, samoin vaikeavammaisten ja kehitysvammaisten asumispalveluyksiköt. Uuden lastensuojeluyksikön suunnittelu käynnistyi. Toivottavasti näiden kaikkien valmistuminen vähentää palveluiden ostotarvetta. Lastensuojelun avohuollon osalta olisi hyvä, jos kaupunki tekisi sopimuksia vapaaehtoisjärjestöjen kuten Yöjalan kanssa, jotta ostopalveluita tukihenkilöiden osalta saataisiin vähennettyä.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta harmittavia seikkoja on useampi. Teksteistä ilmenee, ettei kaksoistutkinnon opiskelijoiden määrää voida enää kasvattaa nykyisestä 90 oppilaasta. Tilaelementtejä on edelleen liikaa ja mikä pahinta, lautakunta ylitti budjettinsa 1,1 M€:lla. Nähdäksemme tähän sisältyy luvattoman paljon huolimattomuutta.
Kulttuuri kukoistaa ja luo hyvinvointia kaupunkiimme. Muun muassa teatteri, matkailupalvelut ja kirjasto tekevät edelleen loistavaa työtä. Kirjasto on hakenut esimerkillisesti ELY-keskuksen avustuksia, budjettiinsa nähden huikeat 78 000 euroa. Erityisen hienoa on, että meillä on ollut pedagoginen informaatikko tekemässä aktiivista yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Koulujen TVT-hankkeessa kannattaa ilman muuta hyödyntää kirjastojen osaamista. Päällekkäistä työtä ei pidä tehdä.
Kiinteistö- ja kartastopalveluiden ja rakennusvalvonnan osalta tilinpäätös on huolestuttavaa luettavaa. Epäselvyyksiä ja töitä on liikaa. Esimerkiksi luvattomaan rakentamiseen ja rakennetun ympäristön epäsiisteyteen on voitu puuttua vain ilmoitusten perusteella.
Ympäristönsuojelu on tehnyt hyvää työtä. Mahiksen luonnonhoitoryhmä on kunnostanut luontopolkuja ja hoitanut arvokkaita luontokohteita ja perinnemaisemia. Paloniemeen on avattu uusi kulttuuri- ja luontopolku. Luontojärjestöjen kanssa on järjestetty luontoretkiä ja neuvoteltu maanomistajien kanssa arvokkaiden luontokohteiden suojelusta. Vieraslajien esiintymiä on selvitetty ja niiden kasvustojen torjuttu, perinnemaisemia on hoidettu ja tiedotusta on annettu mm öljysäiliöiden tarkastamisista, roskien poltosta ja haravointijätteiden käsittelystä.
Vastuu tulevaisuudesta ja tuottavuushankkeen onnistumisesta on yhteinen. Virkamiesten työ on esitellä erilaisia vaihtoehtoja ja luottamushenkilöiden on tehtävä päätökset. Aina on tulossa jotkut vaalit. Kukaan ei voi kumartaa joka suuntaan, vaikka kuinka yrittäisi. Meidän tehtävämme on hoitaa koko Lohjan kaikkia asioita vastuullisesti ja yksissä tuumin. Ei ole mitään hyötyä siitä, että jokainen valtuustoryhmä tulevassa talousarvioseminaarissa ehdottaa kukin omanlaisiaan – arvattavasti liian vähäisiä – säästämiskohteita, mutta kokonaisnäkemystä talouden oikaisuliikkeistä ei saada muodostettua. On aivan sama, mitä teemme. Tekstiviestipalstalla löydetään aina toimistamme jotain moitittavaa. Tehdään saman tien kunnolliset suunnitelmat talouden tasapainottamiseksi ja otetaan moitteet vastaan. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Vihreä valtuustoryhmä ei ole tilinpäätöksen kokonaisuuteen tyytyväinen, mutta kiittää kaikkia valmistelijoita ja ennen kaikkea koko Lohjan kaupungin henkilökuntaa ja hyväksyy päätösesityksen.
Lohjan Vihreän valtuustoryhmän puolesta
Paula Nordström