Kategoria: Vihreitä kirjoituksia

  • Kiitollisuushaaste

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 4.8.2014. Facebookissa leviää milloin minkinlaisia haasteita. Tänä kesänä siellä on pyörinyt mm. kiitollisuushaaste. Tämä tarkoittaa sitä, että haastettu henkilö kertoo kolmena peräkkäisenä päivänä kolme asiaa, joista on kiitollinen ja haastaa joka päivä kolme uutta henkilöä mukaan. Koska minua ei ole vielä haastettu, ajattelin jakaa muutaman kiitollisuudenaiheeni kaikille Länsi-Uusimaan lukijoille. Ensimmäisenä mieleeni tulee…

  • Milloin kehitys on kestävällä pohjalla?

    Julkaistu mielipidekirjoituksena Länsi-Uusimaassa 22.4.2014. Ilkka Lähteenmäki (L-U 14.4.2014) esitti huolensa siitä, että kestävän kehityksen käsitettä ei ehkä täysin ymmärretä ja sillä perustellaan mitä erilaisimpia asioita. Lähteenmäen huoli on aiheellinen ja kestävän kehityksen sisältöä olisikin syytä tarkentaa, jotta sillä olisi vaikutusta ihmisten toimintaan. YK:n Gro Harlem Brundtlandin komission määritelmän mukaan “kehitys on kestävää, kun nykyinen sukupolvi…

  • Nuorisotakuun ensimmäinen vuosi ja kehittämisen kohteet

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 18.4.2014. Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista. Nuorisotakuu astui voimaan 1.1.2013 ja sen tarkoituksena on taata jokaiselle nuorelle pääsy koulutukseen, kuntoutukseen tai työmarkkinoille kolmen kuukauden kuluessa te-palveluihin ilmoittautumisesta. Etsivä nuorisotyö on uudehko työmuoto johon valtio myöntää kunnille määrärahoja. Sen tavoitteena on ollut tavoittaa yhteiskunnastamme ”pudonneet” nuoret ja saattaa heidät palveluverkoston autettavaksi. Vuonna 2013…

  • Kestävä kehitys osaksi päätöksentekoa – inflaatiosta huolimatta

    Julkaistu mielipidekirjoituksena Länsi-Uusimaassa 18.4.2014. Lohjan kasvustrategia 2013-2021 ilmoittaa kotikaupunkimme arvoiksi mm. asukaslähtöisyyden ja kestävän kehityksen. Mitä on asukaslähtöinen, kestävä kehitys Lohjan kaupunkisuunnittelussa? Tämä kysymys on jälleen ajankohtainen, kiitos Ilkka Lähteenmäen kirjoituksen (L-U 16.4.). Kuten puheenvuorossani Länsi-Uudenmaan Sparrausfoorum 4 -tilaisuudessa toin esiin, kestävän kehityksen käsite on kärsinyt inflaation. Tästä olemme Lähteenmäen kanssa samaa mieltä. Kuten Lähteenmäki…

  • Eläimellistä hoivaa

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 17.4.2014. Koira on ihmisen vanhin kotieläin. Myös kissoja on kesytetty jo 9500 vuotta sitten. Lemmikkieläin on monen ihmisen paras ystävä: se ei välitä isännän tai emännän ulkonäöstä eikä sosiaalisesta statuksesta, vaan hyväksyy tämän sellaisena kuin hän on. Eläin ymmärtää sanatonta viestintää, joka on usein todempaa ja aidompaa kuin puhe. Eläin suhtautuu kaikkiin…

  • Pidä itsestäsi hyvää huolta!

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 13.3.2014. ”Pidä itsestäsi hyvää huolta” – rakkaan ystäväni hokema minulle. Aluksi tuo lause tuntui oudolta. Pikku hiljaa aloin ymmärtää viestin tuoman merkityksen. Kiitos tästä herätyksestä ystäväni! Monet meistä elävät kovassa kiireessä. Tunnit vuorokaudessa eivät tahdo riittää kaikkien asioiden hoitamiseen ja kaikesta huolehtimiseen. Luonteeltaan aktiiviset ihmiset ovat usein monessa mukana. Väsymys tuntuu ajoittain…

  • Tyytyväinen asukas on kaupungin paras markkinointiteko

    Julkaistu mielipidekirjoituksena Länsi-Uusimaassa 5.3.2014. Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet kuulla Lohjan kasvustrategiasta, Paloniemen uusia, hyvätuloisia veronmaksajia houkuttelevasta uudesta kaupunginosasta sekä Porlan varaamisesta ”maisema-asumiseen”. Suunnitelmat perustuvat ajatukseen, että Lohjalle muuttaa kymmeniäkin tuhansia uusia asukkaita tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. En kysy, löytyykö näitä tuhansia ja tuhansia muuttajia. Mutta kysyn, miten käy nykyisten lohjalaisten? Lohjan vuoden 2005…

  • Virikkeellinen vapaa-aika kasvun tukena

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla tammikuussa 2014. Virikkeellisen vapaa-ajan ja harrastustoiminnan on todettu toimivan yhtenä tärkeänä näkökulmana puhuttaessa syrjäytymisen ehkäisystä. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen on mielestäni ensisijaisesti kodin vastuulla. Vanhempien tehtävänä on etsiä juuri omalle lapselleen sopiva harrastus ja auttaa harrastukseen pääsemisessä. Vaihtoehtoja on tarjolla laidasta laitaan. Jos nyt ajattelen kotikaupunkiani Lohjaa, on meillä huikean paljon…

  • Pienet ja isot

    Julkaistu Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-palstalla 31.1.2014. Lohjalla on jo vuosikausia pohdittu pienten koulujen kohtaloa. Kaupunginvaltuusto päätti 15.1.14 erittäin pitkän keskustelun ja tiukan äänestyksen jälkeen sulkea kaksi pienintä koulua. Koska asia on monisyinen ja vaikea, haluan pohtia sitä hieman laajemmin. Karjalohja, Lohja ja Nummi-Pusula muodostivat viime vuoden alussa uuden Lohjan kaupungin. Nyt meillä on noin tuhannen neliökilometrin laajuinen,…

  • Pakolaisasiasta vielä

    Julkaistu Länsi-Uusimaan kirjoittajavieras-palstalla joulukuussa 2013. Lohjan kaupunginvaltuusto teki 11.12.2013 kokouksessaan päätöksen ottaa kiintiöpakolaisia vastaan äänin 30-20. Tämä oli mielestäni hyvä ja inhimillinen päätös siitä, että Lohjan kaupunki on valmis ottamaan vastuuta maamme linjaamasta humanitäärisestä velvoitteesta ja Syyrian kriisitilanteen aiheuttamasta ylimääräisestä avuntarpeesta. Kunnat eivät ole olleet valitettavasti valmiita ottamaan kiintiöpakolaisia ja leireillä odotteleekin noin 350 henkilöä…