Mielipidekirjoitus Länsi-Uusimaassa 29.1.2015.

Riikka Slunga-Poutsalo (ps) ja nimimerkki Insinööri päivittelivät tuulivoiman tukia (L-U 9.1. ja 21.1.). Tuulivoimaa tuetaan, mutta hyvistä syistä.

Viime aikoina kuluttajat ovat säästäneet paljon rahaa, kun sähkön hinta on ollut alhaalla. Se on kylläkin johtanut siihen, että tuulivoimalle tukena maksettava takuuhinnan ja markkinahinnan ero on kasvanut. Syöttötariffin idea näet on potkaista Suomen tuulimarkkinat käyntiin: sijoittajia rohkaistaan satsaamaan tuulivoimaan takaamalla tuotetulle sähkölle syöttötariffin mukainen takuuhinta. Tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on kuitenkin niin pieni, että kuluttajat ovat hyötyneet alhaisista hinnoista paljon enemmän kuin mitä tukia on maksettu.

Tuulivoimaan sijoittamista kannattaa tukea, sillä tuulivoiman lisääntyminen laskee sähkön hintaa. Sähkömarkkinoilla hinta näet määräytyy viimeisen tuotetun kilowatin mukaan. Kun tuulee, investointien jälkeen liki ilmainen tuulivoima otetaan kiitollisesti vastaan. Vesivoimaa saadaan sateiden mukaan, ja vanhat ydinvoimalat jauhavat tasaista perusvoimaa. Nykyisin kalleimmat kilowatit tuotetaan yleensä hiililauhteella. Tuulivoiman lisääntyessä juuri kallein hiililauhde putoaa pois markkinoilta, ja sähkö halpenee. Energiamarkkinoiden asiantuntija Energiakolmio totesikin, että itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla sähkö oli tuulisina päivinä halvempaa.

Tuulivoiman rakentamista siis kannattaakin tukea, sillä tuulivoiman lisääntyminen alentaa sähkön hintaa, mikä säästää kansan rahoja ja parantaa energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailukykyä.

Rahansäästö ei ole ainoa syy tukea tuulivoimaa. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa on varmasti viisasta vähentää riippuvuutta tuontienergiasta, eikä rahakaan valu ulkomaille, kun tuotamme energiaa kotimaassa. Tuulivoima on päästötöntä, ja voimaloiden rakentaminen ja huoltaminen tuovat työtä suomalaisille.

Kaiken kaikkiaan tuulivoima on Suomelle hyvinkin kannattava investointi. Toki toivomme pian näkevämme päivän, jona tuulivoimaa ei enää tarvitse tukea. Tukea vähennetäänkin reippaasti jo ensi vuoden alusta.

Harri Haanpää
tekniikan tohtori
kunnanvaltuutettu (vihr)
Siuntio